Henkilökohtaiset tarinat



Addyn kohdalla eteisvärinän oireet ilmaantuivat melko äkillisesti: useimmiten kiireisenä päivänä töiden jälkeen tai urheillessa. ”Rinnassa tuntui vaikeita tuntemuksia. Oli kuin elefantti olisi tömistellyt rintakehällä.” Tämä tapahtui 15 vuotta sitten. Aluksi hän sai kohtauksen kerran kuussa, mutta sitten niitä alkoi tulla useammin ja oireet muuttuivat vakavammiksi. ”Sitten lääkärini sanoi, ettei näin voi jatkua. Hän lähetti minut sydänsairauksiin erikoistuneelle lääkärille.”

Sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri diagnosoi Addyllä eteisvärinän ja määräsi tähän lääkkeet.”Diagnoosi oli valtava sokki. Kysyin itseltäni, kuinka usein kohtaukset toistuvat. Kuinka vakavaa tämä olisi? Sillä hetkellä asia vaivasi minua paljon.”

Lapset pitivät silmällä

Alkuun Addy kertoi lapsilleen vain vähän sydänsairaudestaan. ”Totta kai he tietävät tästä, mutta lapsillani on omat murheensa. En halunnut olla heille taakaksi, ja mieheni tuki minua onneksi hyvin paljon.”

Addyn tytär piti kuitenkin äitiään silmällä: ”Tyttäreni työskentelee kardiologian parissa, ja siksi tämä aiheutti hänessä muita enemmän huolta. Työnsä ansiosta hän voi aina antaa minulle hyviä neuvoja. Kun minulla oli oireita lääkityksestä huolimatta, juuri hän kehotti minua tekemään asialle jotain.”

Ratkaisuna ablaatio

Lääkityksestä huolimatta eteisvärinäkohtauksia ilmeni jatkuvasti. Eteisvärinässä sydämen sähköimpulssit häiriintyvät: niitä esiintyy väärissä paikoissa tai ne kulkevat sydämessä väärää reittiä. Addylle tästä koitui paljon haittaa, ja siksi hänelle tehtiin niin sanottu ablaatio. Ablaatio on toimenpide, jossa lääkäri vaurioittaa rytmihäiriön aiheuttavaa sydänkudosta katetrisaation avulla. Toimenpiteessä syntyvä hoitoarpi estää sähköimpulssin johtumisen. Toimenpide tehdään usein potilaille, joilla lääkehoito ei auta lievittämään oireita. Tämä toimenpide onnistuu parhaiten niillä potilailla, joilla eteisvärinää on vain kohtauksina ja joiden sydän on muutoin terve [1].

Ablaatiotoimenpiteen aikana lääkärit kehottivat Addyä jatkamaan verenohennuslääkkeiden käyttöä. ”He olivat huolissaan, että veritulppia voisi syntyä toimenpiteen aikana. Lääkkeisiin liittyisi sisäisen verenvuodon riski, mutta se oli kuitenkin parempi ratkaisu kuin aivohalvausriski.” Addyllä olikin verenvuotoa toimenpiteen jälkeen, ja sen tyrehdyttäminen oli vaikeaa.

Ablaation jälkeen hän sai myös vielä yhden eteisvärinäkohtauksen, mutta sen jälkeen niitä ei onneksi ole enää ilmennyt. Lääkkeitä hän käyttää edelleen jatkuvasti. ”Toimenpide pelotti minua paljon, enkä uskaltanut mennä siihen aiemmin. Toimenpiteen jälkeen ajattelin kuitenkin, että se olisi pitänyt tehdä jo paljon aikaisemmin.”

”Juokseminen oli minulle elinehto”

Addy oli aina harrastanut aktiivisesti liikuntaa. Juoksua hän oli harrastanut jo 34 vuotta ja juossut puolimaratoneja – samalla kun elämään mahtui myös kolme lasta ja yövuoroja töissä sairaanhoitajana. ”Elämässä oli paljon meneillään. Varsinkin kun tein töissä pelkkiä yövuoroja.”Sydänsairauksiin erikoistuneen lääkärinsä neuvoista huolimatta Addy ei muuttanut elämäntyyliään välittömästi. ”Lääkäri sanoi, että minun pitäisi jatkaa liikuntaa, mutta en saisi enää rasittaa kehoani äärimmäisyyksiin. Minun piti hiljentää tahtia, mutta en halunnut luopua juoksemisesta.”

Lopulta kokonaisuus oli Addylle liikaa.Puhuttuaan lääkärinsä ja työnantajansa kanssa hän päätti jäädä eläkkeelle 60-vuotiaana. Neljä vuotta sitten hän lopetti myös juoksuharrastuksensa. ”Minun olisi pitänyt kuunnella sydänsairauksiin erikoistunutta lääkäriä ja lopettaa juokseminen. Kuulun nyt kävelyseuraan, ja kävely tuo minulle valtavaa nautintoa.”

Kuulostaako tarina tutulta tai onko sinulla kysyttävää eteisvärinästä? Ota yhteyttä lääkäriisi.

Voit lukea lisää potilastarinoita napsauttamalla tästä .

[1] Kettunen R. Eteisvärinä (flimmeri) ja eteislepatus (flutteri). Lääkärikirja Duodecim. Kustannus Oy Duodecim. Viitattu 16.3.2018.