Henkilökohtaiset tarinat



Kun Ido oli lomalla Sveitsissä kymmenisen vuotta sitten, hän tunsi hakkaavan tunteen rinnassaan. ”Olin ollut pelaamassa golfia, ja sää oli hyvin lämmin. Seuraavana yönä heräsin äkkiä epäsäännölliseen sydämen rytmiin ja puristavaan tunteeseen.”

Ei syytä loman keskeyttämiseen

Ido on eläköitynyt yleislääkäri, joten hän osasi tehdä eteisvärinädiagnoosin itse. ”Kävin lääkärissä Sveitsissä saadakseni asiaan varmuuden. Yleislääkäri otti EKG:n ja määräsi lääkkeitä, joiden tarkoitus oli palauttaa sydämen normaali rytmi. Hän vakuutti, ettei loman keskeyttäminen ollut tarpeen.”

Tätä seurasi toinen eteisvärinäkohtaus, joka liittyi jälleen golfin peluuseen, mutta sattui nyt kotona. ”Toisen kohtauksen jälkeen menin sydänsairauksiin erikoistuneen lääkärin vastaanotolle ja minulle aloitettiin verenohennuslääkitys, jonka tarkoituksena oli pienentää veritulppien muodostumisen riskiä.”

Erilaisia hoitovaihtoehtoja

Alkuun Ido sai eteisvärinäkohtauksia noin kahdesta kolmeen kertaa vuodessa. Eteisvärinän hoitoon on olemassa erilaisia hoitovaihtoehtoja. ”Mielestäni on tärkeää, että lääkäri kertoo vaihtoehdoista ja ottaa minut mukaan hoitopäätösten tekemiseen.

Luonnollisesti minulla on eläkkeellä olevana lääkärinä taustatietoa asiasta ja osaan esittää oikeat kysymykset, mutta maallikoiden on tärkeää valmistautua keskusteluun lääkärin kanssa.”

Alkoholin käyttö loppui kokonaan

Kunkin kohtauksen aikana Ido sai infuusion, jolla sydämen rytmi onnistuttiin palauttamaan normaaliksi. Neljännen kohtauksen jälkeen sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri kysyi, käyttääkö Ido alkoholia. ”Otin silloin tällöin drinkin golfin peluun jälkeen. Kävikin ilmi, että se oli laukaiseva tekijä! Niinpä jätin alkoholin käytön kokonaan.” Tämän jälkeen Idon ongelmat ovat vähentyneet, ja viime aikoina hän on ottanut rauhallisesti.

”Sen lisäksi, etten enää käytä alkoholia, yritän myös levätä enemmän. Kävelen myös aiempaa vähemmän.” Golfkentällä Idolla on nykyisin usein käytössään golfkärry, jolla hän siirtyy reiältä toiselle. ”Oloni on huomattavasti parempi näiden muutosten jälkeen. Tunnen vointini hyväksi!”

Kuulostaako tarina tutulta tai onko sinulla kysyttävää eteisvärinästä? Ota yhteys lääkäriisi.

Lue tästä lisää potilaiden tarinoita.