Henkilökohtaiset tarinat



John ei anna iän hidastaa menoaan, eikä 70 vuoden ikä tarkoita hänelle sohvalla TV:n edessä istumista. Hän tykkää puuhailla pihallaan ja jotain onkin aina työn alla, kuten viime kesänä. ”Olin menossa hakemaan liiteristä isältä perimääni betonimyllyä ja seuraava muistikuvani on, että heräsin lattialta. Olin aivan pökertynyt ja sekava.”

Osittain sokea

Kävi ilmi, että Johnilla oli aivohalvaus. Tästä alkoi varsinainen taistelu: hän joutui käymään toistuvasti sairaalassa tutkimuksissa ja tarkastuksissa, ja hänelle aloitettiin useita lääkityksiä. ”Olen aina ollut aktiivinen ja hyväkuntoinen, etenkin sen jälkeen, kun täytin 30 ja aloin tosissani harrastaa urheilua ja treenata. Pystyin juoksemaan kilometrin vain vähän päälle viiden minuutin.” Aivohalvauksen vuoksi John menetti osittain näkönsä oikeasta silmästään, mutta se ei estä aktiivista ulkoilmaelämää.

Vähemmän huolta hätätilanteista

Aivohalvauksesta lähtien John on käyttänyt verenohennuslääkkeitä. Joillekin lääketyypeille on olemassa myös lääkkeen vaikutuksen kumoava vasta-aine. ”Teen pihatöitä, joissa saattaa helposti saada haavoja.” Jos John joutuu onnettomuuteen, on tärkeää tietää, mitä vaihtoehtoja verenohennuslääkkeen vaikutuksen kumoamiseen on. ”Onneksi en ole koskaan saanut vakavaa haavaa.”

Suojaa itseäsi aivohalvausta vastaan

Johnille on tärkeää, että eteisvärinäpotilaat käyttävät verenohennuslääkkeitä. ”Uskokaa minua: ette takuulla halua saada aivohalvausta. Ei kukaan halua menettää näköään osittain tai vielä pahempaa! Jälkeenpäin toivon, että olisin aloittanut lääkkeiden käytön aiemmin.”

Jos tarina tuntuu tutulta tai sinulla on kysyttävää eteisvärinästä, ota yhteys lääkäriisi.

Lue tästä lisää potilaiden tarinoita.